
Isojärven säännöstely
ja veden korkeus
Isojärvi kuuluu Karvianjoen vesistöön. Järveen
virtaa vettä pääosin Pomarkunjoesta. Järvestä poistuu
vettä kahteen jokeen: Merikarvianjokeen ja Salmusojaan. Molemmissa
joissa on säännöstelypadot. Jokien virtauksia ja
järven veden korkeutta säännöstellään
patojen luukkuja säätämällä.
Isojärven säännöstely toteutetaan Vaasan Hallinto-oikeuden
12.11.2007 tekemän päätöksen mukaisesti.
Säännöstelyn
pääkohdat päätöksen
mukaan ovat:
”Kun Isojärven vedenpinta Salmusojan yläpuolisella
asteikolla kevättulvan jälkeen on laskenut korkeuteen
+34,65m, on patojen aukkoja säätämällä huolehdittava
siitä, että vedenpinta ei laske alle korkeuden +34,45m.
Viimeistään kohta kylvöajan jälkeen vedenpinta
tulee mahdollisimman pian nostaa takaisin korkeuteen +34,65m ja
pitää siellä syyskuun loppuun asti siten, että sanotusta
korkeudesta poiketaan sääoloista tai muusta siihen verrattavissa
olevasta syystä johtuen korkeintaan 0,15m. Lokakuun 1. päivästä alkaen
saadaan patoja sulkea ja padota vettä Isojärvessä maaliskuun
1. päivään asti korkeuteen +34,75m ja siitä lähtien
korkeuteen +34,45m, jossa se saadaan pitää maaliskuun
20. päivään asti, jolloin patoluukut on täysin
avattava. Vähimmäisjuoksutus isojärvestä on
kaikkina vuodenaikoina 1,9m3/s, josta Merikarvianjokeen 1,5m3/s
ja Salmusojaan 0,4m3/s.”
Isojärven säännöstelyn luvan haltija on Isojärven
laskuyhtiö. Päivittäisen säännöstelyn
eli patoluukkujen säätämisen hoitaa Varsinais-Suomen
ELY-keskus.
Järven virkistyskäytön merkitys kasvaa
jatkuvasti. Isojärvi-Seura ry:n kanta on, että järven
virkistyskäytön
kannalta järven veden korkeuden tulisi olla nykyistä korkeampi.
Tällöin järven kokonais- ja ekologinen tila parantuisivat,
järvi tulisi ympäristöltään kauniimmaksi
ja kalastuksen kannalta parempaan tilaan sekä turvallisemmaksi
veneillä. Näitä asioita Isojärvi- Seura tuo
aktiivisesti esille meneillään olevassa, Varsinais-Suomen
ELY-keskusksen vetämässä Karvianjoen vesistön
säännöstelyn kehittämisprojektissa.
Isojärvi-Seura ry:n hallitus
Lataa
PDF-tiedostona
|
Isojärviseura
toimii:
Linkit:
Pomarkun kunta
Siikaisten
kunta
Satavesi
- Yhteistyötä Satakunnan vesistöjen tilan parantamiseksi
Karvianjoen
vesistön säännöstelyn kehittäminen
Leväkatsaukset
ja viikottaiset tulokset 2011
Isojärvi pähkinänkuoressa:
on pohjoisen Satakunnan suurin järvi
- Pinta-ala 39,4 km2
- Syvin kohta 9,9 m
- Keskisyvyys 3,0 m
kuuluu Karvianjoen vesistöön
Yleisimpiä arvokaloja järvessä:
- Kuha
- Muikku
- Ahven
- Made
- Hauki
Harvinaisempia pesimälintuja:
- Kuikka
- Haapana
- Heinätavi
- Laulujoutsen
- Harmaahaikara |